“Šostakovitš — Fauré — Liszt”
Kapellimestarina Veli-Antti Koivuranta
Konserttimestarina Kari Olamaa
La 14.5.2011 klo 18.00 Järvenpään kirkko
La 21.5.2011 klo 18.00 Opistotalon juhlasali
Su 22.5.2011 klo 18.00 Lahden Ristin kirkko
Ohjelma:
Gabriel Fauré:
Balladi fis-molli pianolle ja orkesterille op. 19
Gabriel Faurén (1845–1924) musiikki edustaa tyylillisesti ranskalaista myöhäisromantiikkaa. Siitä huolimatta hän loi sävellyksillään paljon myös perustaa mm. Debussyn ja Ravelin suosimalle impressionismille. Hänen pianomusiikkinsa on ehkä jäänyt tunnetuimman teoksen Requiemin ja aikansa muiden pianosäveltäjien varjoon.
Fauré ei säveltänyt lainkaan varsinaisia pianokonserttoja. Balladi Fis-duuri op. 19 pianolle ja orkesterille on Faurén merkittävimpiä pianoteoksia. Alun perin Fauré sävelsi balladin soolopianokappaleeksi vuonna 1879. Säveltäjä Franz Lisztin kehotuksesta Fauré kirjoitti teokseen orkesterisäestyksen kaksi vuotta myöhemmin. Orkesterin rooli on kappaleessa pääosin säestävä, vaikka teoksen loppua kohden melodiset dialogit pianon ja orkesterin eri instrumenttien välillä tihentyvät. Balladi on yksiosainen sävellys, josta on hahmotettavissa kolme pääjaksoa. Kappaleen virtuoosisuus on hillittyä mutta teknistä haastetta lisää Fis-duuri ja sen enharmoninen rinnakkaissävellaji es-molli, joista jälkimmäinen avaa kappaleen toisen jakson. Teoksen ilmaisua voidaan kuvata niin herkän pidättyväksi kuin hioutuneen tasapainoiseksi.
Franz Liszt:
Pianokonsertto nro 1 Es-duuri
Lokakuussa 2011 tulee kuluneeksi 200 vuotta säveltäjä Franz Lisztin (1811–1856) syntymästä. Hänet tunnetaan säveltäjänä parhaiten sekä orkesteri- että pianomusiikista. Lisztin kahdesta pianokonsertosta konsertto nro 1 Es-duuri on tyyliltään sankarillinen ja sen on oletettu kuvaavan Goethen kirjoittamaa Faust-legendaa, jonka tarinan pohjalta Liszt sävelsi myöhemmin mm. sinfonian. Musiikkina heroistiset mielikuvat johtavat helposti myös Beethovenin ”Keisarikonserton” ja ”Eroica”-sinfonian maailmaan niin draamallisuuden kuin sävellajivalinnan vuoksi.
Konserton säveltäminen alkoi jo 1835 mutta kokonaisuudessaan se valmistui vasta 1849. Tämän jälkeenkin Liszt uusi teosta vuoteen 1856 asti.
Konsertto on tiivis neliosainen jatkumo, jonka avaa Allegro maestoso -osa orkesterin mahtipontiseen tyyliin, jota seuraa solistin oktaaviaihe. Heti ensimmäisen osan alussa kuultava pääteema esiintyy osan aikana toistuvasti useissa sävellajeissa. Rauhallinen toinen osa Quasi Adagio on eräänlainen rakkauslaulu, jossa tarinaa vievät eteenpäin resitatiivipohjaiset välikkeet. Kolman- tena osana kuultava Allegro vivace – Allegro animato tuo erikoisuutena mukaan triangelin, jonka rytmiset motiivit valmistavat tulevia aiheita, ja joka käy vuoropuhelua muiden instrumenttien kanssa. Osa jakautuu kahteen jaksoon, joista ensimmäinen on kolmijakoinen scherzo ja jälkimmäinen kiihkeän nopea taite, joka johtaa ensiosan pääteeman toistoon ja siitä vuorostaan teoksen finaaliin. Neljäs osa Allegro marziale animato kokoaa rondo-muotoisesti konserton muiden osien teemat. Päätösosassa tempo kiihtyy aina Prestoon asti. Näin teos saa juhlavan loppukaneetin.
Dmitri Šostakovitš:
Sinfonia nro 5 d-molli op. 47
Dmitri Šostakovitšin (1906–1975) viides sinfonia sävellettiin aikana, jolloin Neuvostoliiton kulttuurielämässä oli eletty suuressa murrosvaiheessa. Keväällä 1934 kantaesitettiin Šostakovitšin ooppera Mtsenskin kihlakunnan lady Macbeth (myöh. nimellä Katerina Izmailova). Ooppera saavutti suuren suosion niin Venäjällä kuin ulkomaillakin. Oopperaa esitettiin parin vuoden ajan, kunnes tammikuussa 1936 neuvostojohtaja Josef Stalin tuli seuraamaan esitystä. Seuraavan päivän sanomalehti Pravdassa teos sai murskakritiikin: ”Sekasotkua musiikin sijaan”. Samaan aikaan Šostakovitš valmisteli neljättä sinfoniaansa, mutta päätyi keväällä 1937 ratkaisuun, ettei esittäminen olisi sopivaa sen hetkisen ilmapiirin vuoksi. Viidennen sinfoniansa Šostakovitš sai valmiiksi muutamassa kuukaudessa kesällä 1937. Säveltäjän mukaan teos syntyi ”taiteilijan luomistyön tuloksena vastineeksi oikeutettuun kritiikkiin”.
Viides sinfonia sai kantaesityksessään marraskuussa 1937 loistavan vastaanoton. Monet kuulijoista jopa itkivät esityksen jälkeen. Teos ei niinkään kuvasta säveltäjän tuntoja eikä sävellystä edeltänyttä aikaa vaan pikemminkin ihmisiä ja ihmisyyttä sen omassa ajassaan.
Šostakovitš otti viidenteen sinfoniaansa melodistemaattisesti suoria vaikutteita useilta säveltäjiltä, kuten Beethovenilta, Tšaikovskilta ja Mahlerilta. Vaikka kyse on absoluuttisesta musiikista, sävellyksessä on myös monisäikeistä draamallista jännitettä.
Tyylillisesti sinfonia edustaa venäläistä uusklassismia, jossa ensimmäinen osa Moderato noudattaa rakenteeltaan löyhästi perinteistä sonaattimuotoa. Osa alkaa jousisoittimien teräväliikkeisen lyhyellä kaanonaiheella, joka toistuu erilaisina muunnoksinaan läpi osan. Kaanonin jälkeen alkaa rauhallinen ja eteerinen pääteema. Samantapaisella rauhallisella tyylillä esitetään sivuteema, joka poikkeaa pääteemasta laajojen intervallien melodialinjoina. Molemmat teemat esiintyvät ensin viulujen soittamana. Kehittelyjakson aikana teemoja toistetaan kiihtyvässä tempossa eri soitinryhmien melodisina ja rytmisinä variaatioina militaarisesta mahtipontisuudesta infernaaliseen kaaokseen. Jakson lopuksi orkesterin ilmaisullisen voimakas unisonovälike johdattaa kohti lyhyttä kertausjaksoa. Toisessa osassa Allegretto edetään scherzo-tyyppisen kolmijakoisen tanssillisuuden hengessä. Siinä leikitellään satiirisesti neljällä naivistisella teemalla. Kolmas osa Largo on hidas ja laaja. Osan erikoisuutena voidaan pitää viulujen jakamista kolmeen eri sektioon perinteisen kahden asemesta. Tästä osasta voidaan erottaa teoksen surumielisimmät sävyt mm. oboen ja huilun sooloteemoissa. Finaali Allegro non troppo alkaa vaskisoittimien ja patarumpujen esittämänä kohtalaisen hitaalla marssilla, joka kiihtyy vähitellen ensimmäisen osan tapaan. Seesteisemmän välijakson jälkeen teos huipentuu juhlavaan tyyliin harmonisesti ristiriitaisella tavalla. Lopun voitonomaisen sankarillisuuden voi kukin kuulija tulkita omalla tavallaan.
Teksti: Veli-Antti Koivuranta
