Kevät 2011

“҆ostakovitŇ° ‚ÄĒ Faur√© ‚ÄĒ Liszt”
Kapellimestarina Veli-Antti Koivuranta
Konserttimestarina Kari Olamaa

La 14.5.2011 klo 18.00 Järvenpään kirkko
La 21.5.2011 klo 18.00 Opistotalon juhlasali
Su 22.5.2011 klo 18.00 Lahden Ristin kirkko

Konserttijuliste ¬Ľ

Ohjelma:

Gabriel Fauré:
Balladi fis-molli pianolle ja orkesterille op. 19

Gabriel Faur√©n (1845‚Äď1924) musiikki edustaa tyylillisesti ranskalaista my√∂h√§isromantiikkaa. Siit√§ huolimatta h√§n loi s√§vellyksill√§√§n paljon my√∂s perustaa mm. Debussyn ja Ravelin suosimalle impressionismille. H√§nen pianomusiikkinsa on ehk√§ j√§√§nyt tunnetuimman teoksen Requiemin ja aikansa muiden pianos√§velt√§jien varjoon.

Fauré ei säveltänyt lainkaan varsinaisia pianokonserttoja. Balladi Fis-duuri op. 19 pianolle ja orkesterille on Faurén merkittävimpiä pianoteoksia. Alun perin Fauré sävelsi balladin soolopianokappaleeksi vuonna 1879. Säveltäjä Franz Lisztin kehotuksesta Fauré kirjoitti teokseen orkesterisäestyksen kaksi vuotta myöhemmin. Orkesterin rooli on kappaleessa pääosin säestävä, vaikka teoksen loppua kohden melodiset dialogit pianon ja orkesterin eri instrumenttien välillä  tihentyvät. Balladi on yksiosainen sävellys, josta on hahmotettavissa kolme pääjaksoa. Kappaleen virtuoosisuus on hillittyä mutta teknistä haastetta lisää  Fis-duuri ja sen enharmoninen rinnakkaissävellaji es-molli, joista jälkimmäinen avaa kappaleen toisen jakson. Teoksen ilmaisua voidaan kuvata niin herkän pidättyväksi kuin hioutuneen tasapainoiseksi.

Franz Liszt:
Pianokonsertto nro 1 Es-duuri

Lokakuussa 2011 tulee kuluneeksi 200 vuotta s√§velt√§j√§ Franz Lisztin (1811‚Äď1856) syntym√§st√§. H√§net tunnetaan s√§velt√§j√§n√§ parhaiten sek√§ orkesteri- ett√§ pianomusiikista. Lisztin kahdesta pianokonsertosta konsertto nro 1 Es-duuri on tyylilt√§√§n sankarillinen ja sen on oletettu kuvaavan Goethen kirjoittamaa Faust-legendaa, jonka tarinan pohjalta Liszt s√§velsi my√∂hemmin mm. sinfonian. Musiikkina heroistiset mielikuvat johtavat helposti my√∂s Beethovenin ‚ÄĚKeisarikonserton‚ÄĚ ja ‚ÄĚEroica‚ÄĚ-sinfonian maailmaan niin draamallisuuden kuin s√§vellajivalinnan vuoksi.

Konserton säveltäminen alkoi jo 1835 mutta kokonaisuudessaan se valmistui vasta 1849. Tämän jälkeenkin Liszt uusi teosta vuoteen 1856 asti.

Konsertto on tiivis neliosainen jatkumo, jonka avaa Allegro maestoso -osa orkesterin mahtipontiseen tyyliin, jota seuraa solistin oktaaviaihe. Heti ensimm√§isen osan alussa kuultava p√§√§teema esiintyy osan aikana toistuvasti useissa s√§vellajeissa. Rauhallinen toinen osa Quasi Adagio on er√§√§nlainen rakkauslaulu, jossa tarinaa viev√§t eteenp√§in resitatiivipohjaiset v√§likkeet. Kolman- tena osana kuultava Allegro vivace ‚Äď Allegro animato tuo erikoisuutena mukaan triangelin, jonka rytmiset motiivit valmistavat tulevia aiheita, ja joka k√§y vuoropuhelua muiden instrumenttien kanssa. Osa jakautuu kahteen jaksoon, joista ensimm√§inen on kolmijakoinen scherzo ja j√§lkimm√§inen kiihke√§n nopea taite, joka johtaa ensiosan p√§√§teeman toistoon ja siit√§ vuorostaan teoksen finaaliin. Nelj√§s osa Allegro marziale animato kokoaa rondo-muotoisesti konserton muiden osien teemat. P√§√§t√∂sosassa tempo kiihtyy aina Prestoon asti. N√§in teos saa juhlavan loppukaneetin.


Dmitri ҆ostakovitҰ:
Sinfonia nro 5 d-molli op. 47

Dmitri ҆ostakovitŇ°in (1906‚Äď1975) viides sinfonia s√§vellettiin aikana, jolloin Neuvostoliiton kulttuuriel√§m√§ss√§ oli eletty suuressa murrosvaiheessa. Kev√§√§ll√§ 1934 kantaesitettiin ҆ostakovitŇ°in ooppera Mtsenskin kihlakunnan lady Macbeth (my√∂h. nimell√§ Katerina Izmailova). Ooppera saavutti suuren suosion niin Ven√§j√§ll√§ kuin ulkomaillakin. Oopperaa esitettiin parin vuoden ajan, kunnes tammikuussa 1936 neuvostojohtaja Josef Stalin tuli seuraamaan esityst√§. Seuraavan p√§iv√§n sanomalehti Pravdassa teos sai murskakritiikin: ‚ÄĚSekasotkua musiikin sijaan‚ÄĚ. Samaan aikaan ҆ostakovitŇ° valmisteli nelj√§tt√§ sinfoniaansa, mutta p√§√§tyi kev√§√§ll√§ 1937 ratkaisuun, ettei esitt√§minen olisi sopivaa sen hetkisen ilmapiirin vuoksi. Viidennen sinfoniansa ҆ostakovitŇ° sai valmiiksi muutamassa kuukaudessa kes√§ll√§ 1937. S√§velt√§j√§n mukaan teos syntyi ‚ÄĚtaiteilijan luomisty√∂n tuloksena vastineeksi oikeutettuun kritiikkiin‚ÄĚ.

Viides sinfonia sai kantaesityksessään marraskuussa 1937 loistavan vastaanoton. Monet kuulijoista jopa itkivät esityksen jälkeen. Teos ei niinkään kuvasta säveltäjän tuntoja eikä sävellystä edeltänyttä aikaa vaan pikemminkin ihmisiä ja ihmisyyttä sen omassa ajassaan.

҆ostakovitŇ° otti viidenteen sinfoniaansa melodistemaattisesti suoria vaikutteita useilta s√§velt√§jilt√§, kuten Beethovenilta, TŇ°aikovskilta ja Mahlerilta. Vaikka kyse on absoluuttisesta musiikista, s√§vellyksess√§ on my√∂s monis√§ikeist√§ draamallista j√§nnitett√§.

Tyylillisesti sinfonia edustaa venäläistä uusklassismia, jossa ensimmäinen osa Moderato noudattaa rakenteeltaan löyhästi perinteistä sonaattimuotoa. Osa alkaa jousisoittimien teräväliikkeisen lyhyellä kaanonaiheella, joka toistuu erilaisina muunnoksinaan läpi osan. Kaanonin jälkeen alkaa rauhallinen ja eteerinen pääteema. Samantapaisella rauhallisella tyylillä esitetään sivuteema, joka poikkeaa pääteemasta laajojen intervallien melodialinjoina. Molemmat teemat esiintyvät ensin viulujen soittamana. Kehittelyjakson aikana teemoja toistetaan kiihtyvässä tempossa eri soitinryhmien melodisina ja rytmisinä variaatioina militaarisesta mahtipontisuudesta infernaaliseen kaaokseen. Jakson lopuksi orkesterin ilmaisullisen voimakas unisonovälike johdattaa kohti lyhyttä kertausjaksoa. Toisessa osassa Allegretto edetään scherzo-tyyppisen kolmijakoisen tanssillisuuden hengessä. Siinä leikitellään satiirisesti neljällä naivistisella teemalla. Kolmas osa Largo on hidas ja laaja. Osan erikoisuutena voidaan pitää viulujen jakamista kolmeen eri sektioon perinteisen kahden asemesta. Tästä osasta voidaan erottaa teoksen surumielisimmät sävyt mm. oboen ja huilun sooloteemoissa. Finaali Allegro non troppo alkaa vaskisoittimien ja patarumpujen esittämänä kohtalaisen hitaalla marssilla, joka kiihtyy vähitellen ensimmäisen osan tapaan. Seesteisemmän välijakson jälkeen teos huipentuu juhlavaan tyyliin harmonisesti ristiriitaisella tavalla. Lopun voitonomaisen sankarillisuuden voi kukin kuulija tulkita omalla tavallaan.

Teksti: Veli-Antti Koivuranta